En ole yhtään yrittäjähenkinen ihminen – tai niin ainakin luulin. Omaa uraa aikoinani pohtiessani tulin siihen tulokseen, että minusta ei voi olla yrittäjäksi. En ollut mielestäni tarpeeksi kylmäpäinen, laskelmoiva, talous-, markkina- ja kilpailuhenkinen. Yrittäjäperheessä kasvaneena ja 90-luvun konkurssinkin nahoissani tunteneena yrittäjyyteen liittyi mielikuvissani pitkiä työpäiviä ja suuria riskejä. Turvallisuushakuisuus, boheemi luonteeni ja arvomaailmani johdattelivat minut perinteisesti ”pehmeämielisten” uratielle toisen palvelukseen. Tätä uravalintaa en ole katunut ja sydämeni kuuluu aina yhdistys- ja vapaaehtoistoiminnalle. Nyt siihen rinnalle on kuitenkin tullut jotakin muuta: yrittäjyys…

En perustanut yritystä rahan ansaitsemismielessä. Vaikka ei siinä tietenkään mitään pahaa olisi ollut jos näin olisin tehnyt. Minä kuitenkin halusin perustaa designvaatelainaamon ja yritys tuli siinä samassa paketissa vähän niin kuin vahingossa. Perustin yrityksen koska halusin vaikuttaa. En voi edelleenkään ymmärtää, että mi-nä o-len y-rit-tä-jä. Naurattaa vieläkin joka kerta kun saan Suomen Yrittäjät –yhdistykseltä postia. Yhdistykseenhän liityin heti kun Y-tunnus tipahti postilaatikkoon, yhdistysihminen kun olen.

Voiko minulla olla yrittäjänä mitään tulevaisuutta? Tässä kun ollaan nimittäin vauhtiin pääsemässä, niin eihän sitä tiedä kuinka pitkälle tästä ponnistetaan. En ole edelleenkään kylmäpäinen enkä laskelmoiva. No ehkä himpun verran enemmän näin kolmekymppisenä kuin parikymppisenä, mutta edelleen ihan tumpelo talousasioissa enkä tippaakaan kilpailuhenkinen. Sitä paitsi en osaa enkä halua haudutella mitään bisnessalaisuuksia, sillä en kestä minkäänlaista salamyhkäisyyttä. Olen avoin kirja, joka täräyttää kaikki ajatusasteellakin olevat kuningasideat kaikille ja toivoo sydämestä, että niistä koituisi muillekin jotakin hyvää. Naamastani näkee heti jos en pidä jostakin asiasta. Lähden mielelläni melkein mihin tahansa leikkiin mukaan mikä sattuu kuulostamaan jännittävältä. Mietin usein, että kuka kilpailemiseen ja muiden kyttäämiseen viitsii käyttää energiaansa tai että mitä tässä vielä mietitään, miksei jo mennä! Tiedä sitten koituvatko nämä piirteeni Vaatepuun kohtaloksi, vai onnistunko kenties kääntämään ne yrityksen vahvuudeksi?

Viimeisen parin kuukauden aikana olen jutellut eri yrittäjien kanssa enemmän kuin koskaan. Eniten olen tietenkin tutustunut vaatealan yrittäjiin, mutta joukossa on ollut myös mm. kahvilayrittäjiä, markkinointialan yrittäjiä, valokuvaajia ja muita luovien alojen yrittäjiä, jotka tekevät omaa juttua niin suurella sydämellä, että en tiedä mitä muuta siitä voi sanoa. Monesti näillä uskomattomilla tyypeillä järki jää tekemisessä toiseksi, sydän sanelee. Kaukana on ollut myös kilpailutunnelma – päinvastoin, pienyrittäjillä tuntuu olevan melkoinen me-henki päällä. Me kestävän toiminnan yrittäjät, me suomalaisen designin tunnettavuutta lisäävät yrittäjät, me naisyrittäjät, me pienyrittäjät, me, me, me… tunnen olevani osa jo useampaa jengiä. Apua, tukea ja yhteistyökumppaneita on saatavilla eikä yksin varmasti tarvitse olla. Jos tähän tutkimusotantaa on uskominen, yrittäjänä ei välttämättä pärjääkään kylmäpäiset talousnerot. Yrittäjänä ilmeisesti pärjää pitkälle sillä, että uskoo täysillä omaan juttuun ja rakastaa sitä mitä tekee, on ahkera, luova ja rohkea. Sitähän se yrittäjähenkisyys onkin.